31 kuvaa Guatemala Citystä

Eli Ciudad de Guatemalasta. Englanninkielinen nimi tuntuu kömpelöltä, mutta se kai on kaupungin virallinen nimi myös Suomeksi (miksi näitä ei käännetä?), joten käytän siis sitä. 

Kuvittelin jostain syystä, että kuvani Guatemala Citystä kelpaisivat vain satunnaisesti reissun yhteenvetopostauksen kuvitukseen. Aikaa kaupungissa vietimme yhteensä alle kaksi vuorokautta, joten kerrottavaa mulla ei pääkaupungista ole ihan samassa mittakaavassa, kuin muista matkan kaupungeista. Ja eihän kukaan muutenkaan kaipaa vinkkejä Guatemala Cityyn? Opaskirjatkin suosittelevat ottamaan lentokentältä kyydin suoraan Antiguaan ja tapasin matkan aikana enemmän cityn skipanneita kuin sille aikaansa antaneita. City on turvaton, eikä siellä ole mitään nähtävää.

Jos sarkasmi ei tuosta edellisestä lauseesta välity toivomani lailla, niin lukija voi muodostaa oman mielipiteensä tämän postauksen kuvien avulla. Mä en halua ottaa kantaa siihen, kannattaako Guatemala Cityä liittää matkaohjelmaan, kaikilla kun on omat vaatimuksensa matkoillaan. Jos haluaa vaan kaunista, siistiä ja turvallista, ei se väärin oo. Kuitenkin, Guatemala City on maan pääkaupunki, ja jos haluaa saada maasta kuin maasta monipuolisen kuvan, kannattaa harkita omistavansa pääkaupungille edes hetki. Latinalaisen Amerikan pääkaupungit ovat usein suuria ja kaaottisia, ja niissä näkee koko elämän kirjon.

Näissä kuvissa mua kiehtoo juurikin ihmiset ja elämä. Ihan oikeasti, nämä taitaa olla mun lempikuvia matkalta! Näissä on suolaa ja sokeria, leikkiviä lapsia, koiranreppana kadulla, tuimailmeisiä kaupustelijoita, suuteleva pariskunta, liehuvat liput ja monta kadunkulmaa. 

Guatemala Cityssä me syötiin reissun ekat tortat katukojusta iltakympiltä, zombailtiin itsemme Panajachelin bussiin, käveltiin ennalta suunniteltuja, turvallisia reittejä ja metsästettiin reissun vikoja mangoja huonolla menestyksellä. Kuvattiin ja tunnelmoitiin. Parhaat tarinat kaupungista kuulin taksikuskeilta. Matkalla lentoasemalle kyselimme vielä turvallisuudesta ja kaupungin kehittymisestä viime vuosina, ja viesti on tämä: Ota selvää, minne mennä ja pidä silmät auki. Guatemalassa voi useimmilla alueilla aivan hyvin liikkua ulkona valoisaan aikaan, pimeällä kannattaa harkita kolmesti. 

Tapasin niin monta sydämellistä ihmistä matkan aikana, että tuntuu pahalta ajatella, että pieni, väkivaltainen vähemmistö (jengiväkivalta) pitäisi matkailijat poissa tästä upeasta maasta. 

Guatemala on rakkaan Panamani rinnalla nyt toinen lempparini lattareissa. Suosittelen sitä aivan jokaiselle, jota upeat maisemat, alkuperäiskulttuurit ja aidot ihmiset kiehtovat. Haluaisin pinnistää vielä yhteenvetopostauksen matkavinkeistäni Guatemalaan ja Belizeen. Tässä kuitenkin ensin 31 kuvaa Guatemala Citystä.

  

Snorklausta Belizen riutalla & johtopäätöksentöntä pohdintaa kestävästä matkailusta

No niin, viimeinen Belize-postaus tältä erää on omistettu luonnon ihmeille ja pohdinnalle matkailusta biodiversiteetiltään haavoittuviin paikkoihin. Kuten Belizen koralliriutalle, joka todella on pohjoisen pallonpuoliskon suurin koralliriutta ulottuen Belizen edustalla 900 kilometrin pituudeltaan Meksikon rajalta etelään Guatemalan aina rajalle asti. Jo Charles Darwin kutsui riuttaa Länsi-Intian merkittävämmäksi koralliriutaksi.

Belizessä ja etenkin sen saarilla kannattaa lähtökohtaisesti osallistua snorklaus- tai sukellusretkelle, jos haluaa nähdä niitä asioita, joiden vuoksi iso osa turisteista suuntaa alueelle. Belizen riutan suosituin yksittäinen snorklauskohde Hol Chan Marine Reserve vastaanottaa noin 50 000 snorklaajaa vuodessa! Belizen edustalla snorklatessa voisi nähdä manaatteja, haita ja merikilpikonnia, muun muassa. Myös mulle oli itsestään selvää lähteä snorklaamaan riutalle, haaveilin siitä koko matkan ajan. Enkä ihan hirveästi ymmärtänyt miettiä sitä, kuinka luonto kestäisi meidän snorklausmatkan.

Caye Caulkerilta löytyi snorklausputiikkeja kuin kaloja merestä. Yritin turvautua parhaimman valinnassa ystävääni Trip Advisoriin, joka suositteli Caveman Snorkeling Touria parhaaksi. Vaan kiskapa ei ollut auki silloin, kun halusin reissuni buukata, joten päädyimme tutkimaan muitakin vaihtoehtoja. Onneksi. Törmäsimme piskuiseen Reef Friendly Toursiin pääkadulla vaeltaessamme. Kyltti, jossa luvattiin olla ruokkimatta haikaloja turistien viihdyttämiseksi kiinnitti huomiomme. 

Ruvettuamme juttusille riuttaystävällisen snorklausoppaan kanssa opin nopeasti, miten homma haikalojen kanssa Belizessäkin toimii. Viiksihait (ginglymostoma cirratum) ovat ihmiselle vaarattomia, haiksi pienikokoisia uiskentelijoita, jotka asuvat laajasti Belizen edustalla ja ovat osa riutan ekosysteemiä. Eiväthän ne pahemmin meistä ihmisistä välitä, eivätkä tieten tahtoen hakeudu kontaktiin snorklaajien kanssa. Ellei niille sitten anna ruokaa. Shark Alleyn hait ovat lähes kesyjä, sillä snorklaajia kuljettavista veneistä putoavat päivittäiset ruoka-annokset ovat muodostuneet olennaiseksi osaksi niiden ruokaympyrää. Mikä peto se sellainen on, joka ei osaa enää saalistaa ruokaansa, huokaili supliikki korallinystävä suureen ääneen.

Niinpä. Me emme kuitenkaan aikataulusyistä päätyneet tämänkään firman asiakkaiksi, vaan kolmannen eteemme osuneen vaihtoehdon. Jälleen vinkki tuli puskaradiosta, jo Guatemalassa tapaamiltamme tyypeiltä. Stressless Aquatic Tours olisi myös sitoutunut olemaan ruokkimatta haita ja tämän lisäksi pitämään ryhmäkoon pienenä, kymmenessä hengessä. Retki kestäisi viitisen tuntia ja sisältäisi viisi stoppia. Hinta oli 135 Belizen dollaria - aika samoissa muiden snorklausfirmojen kanssa. 

Retki alkoi hyvissä tunnelmissa aamiaisen jälkeen, kun meille valikoitiin varusteet ja opetettiin perusjuttuja maskin ja putken käytöstä. Veneessä oli mukana kuljettajan lisäksi kaksi opasta, ja snorklasimme viiden hengen ryhmissä. Tämä oli oikeasti hyvä juttu - mitä isompi ryhmä, sitä ahtaampaa vedessä oikeasti on. Oppaat olivat todellakin sivistyneitä, mitä tuli riutan kasvistoon ja eläimistöön. Ohjeet koralliystävälliseen snorklaukseen tulivat tutuiksi ja niiden noudattamista valvottiin. Suhteellisen kovasta merenkäynnistä huolimatta olin tyytyväinen siihen, miten kaikki eteni. Näin manaatin, aivan uskomattoman suloisen pullukan kelluvan veden pinnassa horisontissa. Kaukana, mutta hyvä niin. Näin myös lukemattomia määriä erilaisia kaloja, kotiloita ja kasveja korallin ympäristössä. Kaiken kruunasi sen hetki, kun opas veti mua kädestä alueelle, jossa kymmenet hait pörräsivät vatsani alla. Näky oli mahtava, ihan kuin telkassa.

Maskini meni jälleen hieman huuruun, joten nousin ylös vedestä putsaamaan sitä. Ilo vaihtui pettymykseen alle sekunnissa. Olin Raggamuffin Toursin veneen vieressä, ja sieltä tiputeltiin tasaiseen tahtiin safkaa alas haipataljoonalle. Ilmankos viihtyivät niin hyvin juuri siinä spotissa. Mulle tuli huijattu olo, mikä tietysti jälkeenpäin ajateltuna on ihan tyhmää. Halusin nähdä haita, kuvittelinko oikeasti että näkisin niitä, jos kukaan ei olisi houkutellut niitä paikalle? Mutta miten retkenjärjestäjä voi kehua pitäytyvänsä ruokinnasta, jos opas kuitenkin ohjasi mut kädestä pitäen kilpailijan luokse, joka haita surutta ruokki? Onko tyytyväisen asiakkaan hinta todella tämä? Onko se turistin vika, että hainruokinnasta ei päästä eroon? Kun serkunkin perhe viime vuonna matkusti Seattlesta asti ja pääsi uimaan viiksihaiden sekaan, niin miksen minäkin, vaatii ehkä joku jenkkituristi.

Olen tässä kahlannut nettiä jo muutaman tunnin löytääkseni edes jotain dataa siitä, kuinka suuri biitti snorklausretken hinnasta menee suoraan koralliriutan suojelutyöhön. Haluaisin nimittäin päästä edes jonkinlaiseen lopputulemaan siitä, voiko snorklausretkiä riutalle perustella luonnon kannalta ollenkaan. En ole löytänyt mitään summia, olisi pitänyt suoraan kysyä paikan päällä. Yleensähän turismia herkille alueille perustellaan kahdella asialla: Suojelutyön rahoittamisella sekä oppimisen ja luonnon arvostuksen nousemisella ihmisten keskuudessa. 

Arvostavatko ihmiset luontoa enemmän, jos pääsevät seuraamaan läheltä sen ihmeitä? Mun kohdalla tämä kyllä on toiminut, ja muun muassa liha on jäänyt ruokavaliostani lopullisesti pois tänä vuonna niin monen upean luontomatkailukokemuksen (etenkin Sri Lankan norsut, valaat ja leopardi tekivät syvän vaikutuksen) myötä. Halu suojella maapalloa on kasvanut, vaikka toteutukseni ei päivittäin hiokaan täydellisyyttä. 

Mutta tuo rahoituspuoli, siitä olisin halunnut saada tietoa. Belize on köyhä maa, jota aika ajoin myös hurrikaanit kohtelevat niin rajusti, että jälleenrakennus vie isoja summia budjeteista. Belizen koralliriutta on Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1996, ja oletettavasti osa suojelubudjetista tulee sieltä. 

Riutalla snorklaaminen ja sukeltaminen ilman opasta on kielletty. Tämä on tietenkin huippujuttu, sillä muuten alueen hyvinvointia olisi vielä vaikeampi pitää silmällä. Tässä mielessä snorklausretket ovat perusteltuja. Kuten sanottua, ainakin Stresslessin oppaat olivat hyvin biologian kirjansa lukeneita, ja jos olisin pinnalla pysyttelemiseltäni voinut keskittyä kuuntelemaan, olisi oppinut kaikkien näkemieni lajien englanninkieliset nimetkin päivän aikana. Tyypeille riutta tuntui olevan rakas. Niin, ja tarjoaahan se myös elinkeinon suoraan kymmenille ja välillisesti ehkä jopa sadoille ihmisille. Riutta myös suojelee Belizeä luonnonmullistuksilta, myrskyiltä, tsunameilta ja sen sellaisilta.

Muuten, tämän tutkimusraportin mukaan 65 % snorklaajista virtsasi veteen päivän aikana. Niin no, minnekäs muualle? Näin länsimaalaisen silmin ehkä hieman löyhänoloinen tutkimusraportti Hol Chanin suojelualueen kantokyvystä ja turismista toteaa ympäripyöreästi, että turismi Belizen riutalle on kontrollissa, kunhan vain oppaiden ammattitaidosta ja kuljetuskalustosta pidetään huolta.

Onko tämä mun pohdinta nyt tarpeeksi johtopäätöksetöntä oikeuttaakseen otsikon oikeellisuuden? En minä pieni ihminen voi mitään vastausta tähänkään dilemmaan keksiä. Halusin vain omalta osaltani herättää ajatuksia, kertoa kamppailevani edelleen eettisten kysymysten parissa matkaillessani sekä kertoa Caye Caulkerin snorklausretkivalikoimasta ja siitä, että valita voi yrittää sen parhaan mahdollisen vaihtoehdon, jos merelle mielii. Ihan turha mun on sanoa, ettenkö edelleen liikuttuisi, kun ajattelen sitä horisontissa kelluvaa manaattia. Se on mulle niin kuin merien norsu. Ja norsuhan on siis mulle eläimistä rakkain. Myös hain näkeminen kosketusetäisyydeltä (en tietenkään koskenut!) oli ikimuistoista. 

Sanotaan, että matkustaminen ei kuulu ekologiseen täydellisyyteen pyrkivän elämään. Ehkä näin, mutta mä en olisi näinkään kiitollinen ja toisaalta valveutunut, ellen olisi saanut matkustaa. Luonnonpuistossa käyskentelevät elefantit, korkealle taivaalle nouseva valaan vesisuihku, pienen pieni värikäs tulipääseppä puun oksalla, vaatimaton illallispöytä pienessä guatemalalaiskylässä jumalan selän takana, nicaragualaisteinit, joille päädyttiin ostamaan annokset ruokaa siksi, että sitä nälkäistä katsetta ei voinut sietää kukaan. Kaikki nää on muokanneet mun maailmankuvaa. Tän takia mä hölmösti vieläkin kuvittelen, että matkustamalla voi parantaa maailmaa. 

Caye Caulker oli kaunis, mutta mulla oli jo hassu ikävä Guatemalaan, kun suunnattiin kohti Belize Cityä ja lentokenttää. Guatemala Cityn kautta alkaisi mun kolmenkymmenen tunnin kotimatkani, mutta ennen sitä kuvittelin vielä saavani mahan täyteen tuoretta mangoa ainakin kerran.

Caye Caulkerin herkut & hinnat

Kun ensimmäisenä aamuna Caye Caulkerilla heräsimme tähän maisemaan, ei mullakaan ollut heti ekana mielessä ruoka, vaan ihan jotain muuta. Aamu-uinti nimittäin. Mä en heti muista yhtäkään kohdetta viime vuosilta, jossa hotelli olisi sijainnut tällä tavalla aivan rannassa, usein mun valitsemat budjettivaihtoehdot ovat olleet snadisti pidemmällä rantaviivasta.

Kun sinä aamuna tunnin lillumisen jälkeen saimme itsemme ruokailukuntoon, oli tietenkin jo liian myöhäistä täydellisen aamiaispaikan metsästykseen. Päädyimme englantia leveästi puhuvan expatpariskunnan pitämään, amerikkalaisia pursuavaan kahvilaan lähellä hotellia. No, se ei ollut hyvä juttu ollenkaan, eikä siitä sen enempää. Caye Caulkerilla tuli vastaan ekoina päivinä muutama tosi iso huti, joten halusin pistää vinkit hyviin ruokapaikkoihin jakoon. Kaikki hummeriravintolaa lukuun ottamatta ovat budjettipaikkoja. Niin ja kaikki löytyvät esimerkiksi Trip Advisorista ja varmasti myös kysymällä, sen verran pieni hiekkapläntti Caye Caulker on.

Ensin aamiaiskahvila, joka löydettiin vasta vikan päivän aamuna. Olisin painellut suoraan sängystä tänne, jos olisin tiennyt paikasta aiemmin. Chef Juan's Kitchen & Pastries sijaitsee vaan muutaman askeleen päässä pääkadulta, mutta emme bonganneet paikan vaatimatonta kylttiä aiemmin. Tämä on oikeastaan vain söpö kioski, jonka luukusta aamiainen tilataan. Lista ei kuitenkaan kalpene pääkadun turistirysien tarjonnalle, herkkuja banaanipannarista porkkanakakkuun ja suolaisiin vaihtoehtoihin löytyi riittämiin. Kymmenellä dollarilla sai hyvän satsin mahantäytettä. Ruoka maistui siltä, että se on todellakin kokattu just sillä hetkellä just sulle.

Sitten vähän kunnon budjettiruokaa. Hitusen hinnoista säikähtäneinä kysyttiin jo satamaan saapuessamme golfautotaksikuskiltamme tärppejä edulliseen ruokailuun. Belize oli meidän vika etappi, ja vaikka budjettiin oli varattu Guatemalaa reilumpi siivu pätäkkää, ei meitä huvittanut laittaa rahaa ruokaan useita kymppejä päivässä. Kuski kierrätti meitä muutaman kioskiravintolan ohi, joista isoimmat hehkutukset kaverilta sai Auntie's.

Käytiinkin tämän tuimailmeisen tädin luona lounaalla sitten useamman kerran - vegenuudelit tai vegeriisi kustansi kahdeksan belizeläistä eli vajaat neljä euroa. Tämä taisi olla saaren edullisinta safkaa - jos elsalvadorilaisia kolmen dollarin pikkupupusoita ei lasketa - eikä siihen nähden ollenkaan huonoa. Limut jouduttiin hakemaan viereisestä kaupasta.

Myös Ana's Aladdin löytyi ihan liian myöhään, sillä olisin voinut ruokailla sielläkin uudestaan. Kaikki parhaat paikat saarella ovat jotenkin piilossa. Lähi-idän safkaa tarjoavasta lounasravintolasta saatiin tietää vasta snorklausretkellämme, kun retkieväs, pitafalafel, oli hankittu sieltä.  Ei tää varmaankaan Vaasankadun Vegemestan falafelejä voita, mutta maistui aivan järjettömän hyvältä kolmen viikon riisin ja maissitortillojen jälkeen. Hintakin oli hyvä, 12 belizeläistä per pitafalafel. Kuvassa näkyvä meze-lautanen oli hieman hintavampi, olisiko ollut 16 dollaria?

Happy Lobsterin hummerilautaselle voin antaa suosituksen isolla kädellä. Muutama matkakaveri kehui paikan hummeria todella hyväksi, ja niinhän se olikin. On kiva olla tyytyväinen tilaamaansa safkaan, etenkin jos se on koko reissun kallein annos - 29 BDL. 

Sitten siihen saaren erikoisuuteen, eli uppopaistettuihin oreokekseihin. Mies bongasi jo ennen matkaa Youtubesta muutaman amatöörimatkavideon, joissa hehkutettiin The Fairin olevan ainoa paikka maailmassa, joka tarjoaa uppopaistettua oreota. Ällöä, mutta testiin meni. Listalta löytyi myös samoja rasvassa uivia, paneroituja herkkuja suklaapatukkaversioina (mars, snickers, bounty...) ja kuulemma snickers puhutteli eniten. Sain maistaa haukun ja pakko sanoa, että maku oli pettymys, meille molemmille. Pötkylä maistui paneroinnilta ja rasvalta, ja snickers oli sulanut epämääräiseksi klöntiksi. Onneksi mun valitsema mansikka-mangosmoothie oli niin hyvää, että paikan maine pelastui, heh. Ehkä olisi pitänyt vaan maistaa sitä oreota?

Aikaista aamiaista etsiville tulee nyt kullanarvoinen vinkki - Ice & Beans. Tämä venetaksilaiturien läheisyydessä sijaitseva pikkukahvila aukeaa jo 6.30 - yleisesti ottaen saarelta saa aamiaista vasta kello 8 alkaen.  Meidän pikavene lähti kohti Belize Cityä aamukahdeksalta ja matkalla satamaan ei nähty yhtäkään avointa kahvilaa ennen tätä. Vinkin tänne olimme saaneet suklaapatukoita uppopaistavalta kaverilta, onneksi. Vaikka matkaa oli jäljellä vielä vuorokausi Guatemala Cityssä, oli tämä maisema virallisesti mun vika lomamaisema, ja frappet ja banaani-maapähkinävoibagelit vika loma-aamiainen.

Vielä yksi vinkki toimivaa wifiä kaipaaville: La Cubana. Palattiin tähän paikkaan vaan nettiyhteyden takia muun muassa silloin, kun uutinen Air Francen lakosta saavutti mut. Safka ei ollut erityistä, mutta netti pelitti kuin kotona. Joskus se vaan on tärkeetä.

Vähän vielä muistiinpanoja Caye Caulkerin hintatasosta...

...yhden suuntainen pikavenematka Caye Caulker - Belize City maksoi normaalisti 29 Belizen dollaria, mutta alekupongilla hinnaksi tuli 18 belizeläistä. Alekupongista meille vinkkasi lungisti tyttö lipputiskillä, ja hiippailtiin lopulta nyysimään pari kuponkia tytön osoittamasta suunnasta. Kupongit olivat piilossa matkatavararoudareiden tiskin takana, eikä meillä ollut aikaa jäädä odottamaan, että niitä alettaisi jakaa seuraavalla laivalla tuleville turisteille. Vähän veikkaan, että tämä ei ollut suuri rikos.

...snorklausretki (5 tuntia, 5 -6 stoppia) 135 BDL. Tähän sisältyi välineet, opastus ja lounas.

...tuore, kokonainen ananas kaupassa 10 BDL! Eli lähes viisi euroa. Lidlissä ananas maksaa kaksi ja puoli euroa. Saarelle toki tuodaan lähes kaikki ruoka ja se maksaa, mutta ananas jäi tällä kertaa kuitenkin kauppaan.

...gatorade-pullo 3,50 BDL. 

...jäätelötuutti kaupassa 10 BDL. Tosiaan, maitotuotteet ovat Belizessä arvokkaita.

...elsalvadorilaismamman pupusat 3 BDL/kappale. Näitä olisi toisaalta joutunut tilaamaan useamman, että nälkä olisi lähtenyt.

...kahden hengen huone Sophie's Guest housessa 30 amerikan dollaria/yö. Ei omaa vessaa, mutta tilava huone, kaksi tuuletinta, kaksi sänkyä, oma riippukeinu ja ranta ihan edessä. Tosiaan, tämä on todennäköisesti saaren edullisin majapaikka, suosittelen!

Tällaista kaikkea löytyi mun matkapäiväkirjan sivuilta. Belizessä oltiin siis heinäkuun lopussa, mutta uskoakseni tämä tieto ei nyt ihan kauhean vanhentunutta voi olla... toivottavasti. Mä arvuuttelin paljon hintoja ja ruokaa ennen Belizeen saapumista, maasta kun on niin vähän tietoa missään. Pienelläkin budjetilla pärjää, mutta jos siihen jättää vähän enemmän ilmaa, voi nauttia tuoreista meren antimista useammin. Hei, eihän 14 euroa hummerilautasesta ole paljon!

Mun on jotenkin vaikea kuvitella, että palaisin Belizeen enää matkoillani, niin pieni ja syrjässä poluilta se on. Jään kuitenkin rakkaudella fiilistelemään rentoa Caye Caulkeria ja pitkiä iltapäiviä riippumatossa. Oi Karibia.