keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kun mä ja Karibianmeri taas kohdattiin

Jos on thaikkurannat tai Kreikan saaristo monelle suomalaiselle niitä vesiä, jonne sielu pimeinä talvi-iltoina halajaa, on Karibianmeri mun luvattu paratiisi. Se, jonka taivaan tähdet loistaa kirkkaimmin ja palmut huojuu huolettomimmin. Olisin sitä mieltä varmaan, vaikken koskaan olisi Karibialla pulikoinutkaan. Enkä halaja tänne näemmä vain talvisin, kun kevein mielin missaan kesämme kauneimmat päivät puolen maailman päässä.

Kolmen viikon reissumme viimeinen etappi on siis Belize, pieni separimaa keskellä lattariamerikkaa. Espanjankielen voi täällä tyystin unohtaa, jos haluaa tulla ymmärretyksi. Mun oli todella vaikea muodostaa minkäänlaista ennakkokuvaa Belizestä, mikä sinänsä oli virkistävää vaihtelua, koska tuppaan välillä tutkimaan kohteitani vähän liikaakin etukäteen. Tarinoin maasta lisää kotiin palattuani, sen voin kuitenkin paljastaa, että klikattuani itseni nettiin ekaa kertaa hotellilla täällä Caye Caulkerilla, kirjoitin googlen hakuun ensimmäiseksi amish people in Belize. Joo, ihan oikeesti.

Hyppäsin Karibianmereen siis tällä kertaa Caye Caulkerin saarella. Caye Caulker on toinen niistä kahdesta kohteesta Belizen edustalla, jonne suurin osa maahan saapuvista turisteista suuntaa. Täällä on hiekkaa, palmuja, laitureita ja auringonlaskuja. Sekä kookosriisiä, rastafareja ja korkeiden paalujen päälle rakennettuja värikkäitä taloja. Mutta ennen kaikkea palmuja ja auringonlaskuja.

On the road -tägätyt postaukset Väli-Amerikasta päättyvät tällä kertaa. Muistikirja on täynnä bussissa tärisevällä otteella kirjoitettua materiaalia - voin luvata, että etenkään Guatemala-aiheiset postaukset ei ihan heti tule loppumaan.

Näihin kuviin, ja tunnelmiin ♡





lauantai 23. heinäkuuta 2016

Pastellikylän kaduilta | Guatemala

Guatemalan viimeinen päivä alkaa olla taputeltuna. Paljon uskalsin maalta odottaa, ja paljon sainkin. Huomenaamulla bussi starttaa kohti itää ja Belizen rajaa. Nyt on kuulkaa niin, että kaikesta googlettelusta huolimatta en vieläkään tiedä yhtään, millainen paikka mua rajan takana oottaa. Belizellä on siis puhdas pöytä ja kaikki mahikset joko ihastuttaa tai vihastuttaa.

Viimeiset kolme päivää ollaan vietetty Floresin kaupungissa, pienessä saaressa Petén Itzá -järvessä. Moni matkailija tulee Floresin vaan päiväksi ja käyttää siitäkin puolet Tikalin raunioilla pyörimiseen. Se on sääli, sillä Flores on osoittautunut aivan loistavaksi hengailumestaksi - pastellitalot, uneliaan onnellinen tunnelma ja puhdas, sininen järvi on ihan ottaneet musta halausotteen. 

Kävin tänään iltapäiväkävelyllä. Tarkoitukseni oli kävellä saaren ympäri - matkaa olisi kävellen tullut alle puol tuntia. Iltapäivän aurinko vei kuitenkin voiton, ja palasin pian hotellille. On vaikee uskoo, että täällä eletään sadekautta.

Floresissa monia järvenrantataloja on muutettu hotelleiksi ja ravintoloiksi. Ilokseni huomasin kuitenkin, että kaikki ei ole vielä turismin sanelemaa. Yhdestä ikkunasta kantautui reggaetonia, toisesta todennäköisesti meksikolaisen saippuaoopperajakson loppuhuipennus. Kolmannesta suklaaihoinen isoäiti katseli lähes tyhjää katua. Vähän mulla tulee varmaan ikävä Guatemalaa, sen ovia ja ikkunoita.
















tiistai 19. heinäkuuta 2016

Antigua B/W

Kaksi Antigualle, Guatemalan entiselle pääkaupungille omistettua päivää ovat jo ohi, ja kirjoittelen tätä tekstiä Cobán -nimisessä kaupungissa suunnilleen keskellä Guatemalaa (kai). Palelen riippukeinussa peiton alla, ihan suomenkesämeininki siis.

Sen tarkemmin nyt tässä välissä Antiguan päivien kuvailuun tai ylipäätänsä mihinkään syvällisempään selostukseen matkan kulusta sortumatta haluan julkaista muutamia mustavalkokuvia tästä Unescon maailmanperintökohteesta. Antiguaa sanotaan Keski-Amerikan parhaiten säilyneeksi kolonialistiseksi kaupungiksi ja sen viivotinsuorat mukulakivikadut tosiaan kielivät konkistadorien vaikutuksesta kaupungin syntyyn. Vaikka Antiguan kivitalojen julkisivut loistavat sateenkaaren väreissä, tykästyin kovin siihen, miltä mesta näyttää mustavalkoisen filtterin läpi. 

Guatemalaa ja kohteitamme tuun käymään tiukemmin läpi vasta matkan jälkeen. Ei täältä reissun päältä kannata tuhlata aikaa kännykällä räpeltämiselle saatikka jättää postauksia puolitiehen matkaväsyn tai ajanpuutteen takia. Välillä on kuitenkin kiva päivittää fiiliksiä reissun aikana - sellaisissa postauksissa on aina omanlaisensa, inspiroitunut lataus.  

Nyt kuitenkin luvatut mustavalkoräpsyt Antiguasta, sitten iltapala ja punkkaan, huomenna matka jatkuu Floresin kaupunkiin.













lauantai 16. heinäkuuta 2016

Paras peli ikinä | Guatemala

Saavuin torstaina iltapäivästä San Jorgen kylään, joka sijoittuu jonnekin Panajachelin ja Sololán väliin. Matka Panajachelista kylään taittui nelivedon lavalla hiukset hulmuten. Auto jätti mut keskelle kylää, kirkolle tietenkin. Kiersin kaikki aukion kaupat läpi löytääkseni Mayan Experience homestayn koordinaattorin. Vanha, kultahampainen mies opasti perille perheeni luo ja pian heitin rinkkani uskonnollisilla symboleilla kuorrutetun huoneen lattialle.

Täällä kylässä mulla on ollut vaan aikaa. Istua terassilla ja katsella ylös mäkeen puskevia paikallisia. Nauraa pikkutytöille, jotka yrittää laskea asfaltoitua tietä alas tyhjän vesitankin puolikkaalla. Arvuutella kyyryselkäisen naisen ikää - naisen letit ulottuvat lähes polvitaipeeseen asti. On todellista luksusta, että on aikaa tuhlattavaksi. Voi antaa sen vaan valua sormien välistä ja painua päikkäreille. Euroopassa tapahtuu kauheuksia, mä oon piilossa guatemalalaisessa pikkukylässä ja syön aamiaiseksi maissitortilloja paputahnalla.

Kun pullovesi loppui, oli sitä lähdettävä hakemaan aukion laidan kioskista. Aukiolla on peli käynnissä. Tahattomalla automaatiolla jään seuraamaan. Peli on suorastaan koukuttavaa - nopeita suunnan muutoksia, suuria tunteita, naurua, aitoa pelaamisen riemua. Välillä palloja on useempi kentällä, ei haittaa. Paras peli ikinä.










torstai 14. heinäkuuta 2016

Mammojen pyykkiranta | Guatemala

Atitlán ja sen kylät on kohdelleet meitä erinomaisesti. Neljä yötä San Pedrossa on nyt nukuttu (vaihtelevalla menestyksellä, viime yönä vetelin ysituntiset, jee!). Tässä pikkukylässä on ollu kaikki mitä mä tarvitsin potkaistakseni lomareissun käyntiin - sopivan vaatimattomat mut enemmän kuin riittävät palvelut, pienet välimatkat naapurikyliin, herkullista ruokaa, lungi meininki ja ihanan tervetullut fiilis myös paikallisväestön puolesta. Niin ja poreallas.

San Pedron lisäksi ollaan vierailtu hippimeininkiin kallellaan olevassa San Marcosissa sekä alueen suurimmassa kylässä Santiagossa. 

Santiago oli ihan extempore, ja onneks käväistiin, sillä oisin voinut jäädä vielä tunneiksi istumaan kylän keskusaukiolle katselemaan leikkiviä lapsia, hymyilemään typerästi vanhoille herrasmiehille olkihatuissaan ja osoittamaan sanatonta ihailua rouville, jotka kantoivat päänsä päällä vadissa päivän satoa torille myytäväksi. Atitlánin alue on maya-intiaanien kotiseutua. Tänään jatkan matkaa toiselle puolen järveä, kotimajoitus odottaa ja toivottavasti opin paljon uutta näistä hymyilevistä ihmisistä.

Hotlalla oon seurannu päivä toisensa jälkeen, kun mammat pyykkää rantavedessä perheensä pyykit. Aamusta myöhäiseen iltapäivään joku on jatkuvasti hankaamassa kirjavaa kangasta kiveä vasten ja puristamassa pesuvesiä vaatteista pois. Sitten vaatteet lentää saaviin ja saavi nousee kevyesti pään päälle, kuinkas muutenkaan.

Musta tuntuu, et täällä ei oo viikonpäiviä. On vaan aamuja ja järvi, joka on aina aamun sarastaessa paikoillaan. Ehkä oon väärässä, ehkä rouvilla on tarkat päivät. Pyykkipäivät.











Ps. Aamulla kun tein jumpan NÄISSÄ maisemissa, hotellin talkkari kysy multa ystävällisesti naama peruslukemilla, että eikö tuollainen rehkiminen väsytä. Olin hetken hiljaa, vilkaisin järvelle ja sanoin, että tavallaan juu. Mitä tohon voi oikeen vastata, kulttuurissa jossa kunnosta pidetään huolta raskaalla työllä, jos pidetään. Virnisteltiin vielä iteksemme molemmat. Mä sille, kuinka ikinä voisin väsyä tällaisiin treenimaisemiin, talkkari varmaankin huvittavalle punanaamaiselle gringalle, joka vapaaehtoisesti laittaa itsensä hikoilemaan. Pääasia kai, et molempia hymyilytti.