Kaikki harmaan sävyt Düsseldorfissa

Viime viikonloppuna mun tie vei jälleen Saksaan ja tällä kertaa sen läntiseen osaan. Tää reissu oli vähän ylimääräinen ja suunnittelematon repäisy siinä mielessä, että todellinen syyni matkalle ei ollut niinkään kohde vaan mieheni, joka teki työharjoitteluaan Dortmundissa. Yritän aina suhtautua jokaiseen matkaan sen ansaitsemalla intohimolla, mutta kun en hyvälläkään tahdolla löytänyt Dortmundista jalkapallon lisäksi mitään matkailullisesti mielenkiintoista, luovutin ja päätin suhtautua tähän viikonloppuun vain avoimin mielin. Pääsisin kuitenkin vaihtamaan maisemaa hetkeksi. Ja relaamaan.

Ai relaamaan? Lopulta kävikin sitten niin, että sain ängettyä kolmen päivän matkalle kolme kaupunkia, eli vierailemieni saksalaiskaupunkien määrä melkeinpä tuplaantui. No, tosiaan, pienehkö Dortmund oli parissa tunnissa fiilistelty, tosin erinomaiseen aikaan satuin paikalle, sillä samana iltana pelattiin Saksan cupin finaali Dortmund vs. Bayern München, joka näkyi ja kuului kaikkialla. Mutta jos kaikki fanaattiset keltamustaa väriä tunnustavat huligaanit fanit olisi poistettu katukuvasta, mulle olisi tullut paikasta mieleen ehkä Järvenpää. En tiedä miksi. On Dortmund toki Järvenpäätä reilusti isompi, mutta jotenkin tunnin junamatka Düsseldorfin lentokentältä, kaupungin tiivis keskusta ja laajasti ympärille levinnyt asutus sekä sijainti Kölnin ja Düsseldorfin kaltaisten suurkaupunkien varjossa toi mulle mieleen Jäken kaltaisen suomalaisen pikkukaupungin. Dortmundista puuttui ison maailman meiningit.

Meillä oli kuitenkin syymme majoittua juuri Dortmundiin, ja saatiinkin vuokrattua kaunis huone airbnb:n kautta. Ei vitsit, miten mä diggaan airbnb:stä. Mun matkailu olisi todella erilaista ilman sitä. Joka tapauksessa, kuten meidän isäntämmekin sievästi, melkeinpä pahoitellen totesi, ei Dortmundissa ole pahemmin turistinähtävyyksiä. Voitaisiin siis hyvin mielin tehdä päiväretkiä muihin kaupunkeihin. Nää kaupungit olisivat Köln ja Düsseldorf. Kuulkaas, Kölnin ja Düsseldorfin välillä on 40 kilsaa ja 21 minuuttia raidetta, mutta tunnelmiltaan ne ovat niin erilaisia, että toinen voisi sijaita kuussa. Toiseen näistä ihastuin, toiseen jos en nyt vihastunut niin ainakin totesin, että ei ole mun mesta. Düsseldorf nimittäin.

Sujuvin reitti Suomesta Dortmundiin kulkee Düsseldorfin kentän kautta, ja päädyttiinkin viettämään paluupäivä ennen lentoa tässä bisneskaupungissa. Aamiainen junassa - Saksan rautatieasemat on hiilaritankkaajan paratiiseja pullineen ja brezeleineen - kamat Düsseldorf Hauptbahnhofin säilytykseen (1,50 euroa/ tunti) ja ei kun kaupunkia valloittamaan. Düsseldorfin vanhaan kaupunkiin kävelisi arviolta puolisen tuntia rautatieasemalta, joten pistettiin pullat sulaen ja jalkaa toisen eteen - sateesta huolimatta.

Düsseldorf on wikipedian mukaan Saksan mainos- ja tietoliikennealan keskus. Kaupungissa on myös 170 luottolaitosta, 130 vakuutusyhtiötä ja yksi Saksan suurimmista pörsseistä. Ihan hyvin Helsingin kokoiselle kaupungille, sanoisin. Tosin, Düsseldorfin metropolialueella asuu lähes kolme miljoonaa ihmistä, joten oikeasti populaa näiden pyörittämiseen riittänee. Mulle kaupunki näyttäytyi vauraana, vakavana ja hengettömänä. Meillä ei vaan klikannu. Natsannu. Synkanny. 

Älä käsitä väärin, Düsseldorfissa on oikein kaunista -  yhdenkään näkemäni rakennuksen julkisivussa ei tainnut olla senttiäkään pois kulunutta maalipintaa. Puoli päivää on lyhyt aika tutustua mihin tahansa suurkaupunkiin, joten tyydyn vain kuvailemaan ensivaikutelmaani Düsseldorfista: Sateinen maanantai, puvuissaan eteenpäin kiiruhtavat liikemiehet ja -naiset ja lähes tyhjä kahvila, jonne päädyttiin sadetta pitelemään. Iltapäivällä metrolaiturilla seisoskelevat ihmiset naama peruslukemilla, ei puheensorinaa, ei laiturilla juoksentelevia lapsia. Tällaiseksi mä itse asiassa Saksan joskus kuvittelin, kunnes Berliini rikkoi mun kaikki stereotypiat. Löytyyköhän Düsseldorfista ihmisten kaupunginosia, sellaisia joissa on leikkipuistoja ja kukkaistutuksia pursuavia parvekkeita? 

Nämä alla olevat kuvat on napattu Altstadtin, Stadtmitten, Oberkasselin ja Niederkasselin kaduilta vanhalla pokkarillani (saisinpa jo uuden kamerani huollosta!!). Oberkassel ja Niederkassel sijaitsevat Düsseldorfin vanhan kaupungin eli Altstadin vastarannalla. Vaikka viima heitti kylmää tihkua vaakatasossa mun naamalle, oli sillan yli päästävä katsomaan, josko sieltä löytyisi jotain, joka saisi mut ihastumaan kaupunkiin. Mä kun tykkään todella paljon kaupunkeihin ihastumisesta.

Kengät ja housut litimärkänä saavuttiin Rein-joen toiselle puolen ja löydettiin (lisää) tyhjiä katuja ja kahviloita sekä loisteliaita asuintaloja. Jos maailma olis Ankkalinna niin Düsseldorf vois olla Roope Ankka. Yksinäinen, viilee ja vauras. Ehkä palaan jonain kauniina kesäpäivänä kaupunkiin ja ihastun, tiedä häntä. Nyt tuun kuitenkin muistamaan tän matkapäivän yhtenä harmaimmista ikinä.

Tuntuu melkeen pahalta puhua näin jostain kaupungista - jollekulle se on kuitenkin rakas paikka. Mutta tää on mun blogi ja mä kirjoitan mun kokemuksista. Joku toinen varmasti klikkaa yhteen tämänkin kaupungin kanssa, joko viihtyy vauraudessa tai on löytänyt ne ihanat parvekkeet ja puheensorinan kadunkulmista. Mulle ja Düsseldorfille nyt kävi näin. Menin ehkä vääriin paikkoihin, eksyin metrossa ja sain märät sukat sekä kymmeniä harmaita kuvia muistoksi. Erottiin kuitenkin ihan hyvissä väleissä.

Ja onneksi oli myös Köln. Siihen ihastuin. Ja siitä kerron vielä lisää.

Taivaanrannanmaalailua Nørrebrossa

Leikitkö koskaan ulkomaanmatkallasi sellaista ajatusleikkiä, että kävellessäsi jollain ihanalla kadulla kuvittelet hetken, että tää on sun kotikatu? Tää vois olla mun porttikongi, toi tuolla mun parveke, tuolla mä tekisin ruokaostokset ja vähän isommassa kaupassa kävisin siellä aseman lähellä... Mä harrastan tätä todella usein - melkein aina - kun ihastelen kivoja kaupunkeja ja kaupunginosia. Ja nykyään, kun käytän yhä enemmän kotimajoitusta matkoillani, on tällainen haaveilu vielä aidomman tuntuista! Postiluukusta kolahtava aamulehti suorastaan hämää aivot nanosekunniksi kuvittelemaan, että mun elämä on siirtynyt salamannopeasti uuteen miljööseen. Muuten, parvekerivistön kaunein parveke ei kuvitelmissani koskaan ole se mun, vaan valitsen ehkä toisiksi tai kolmanneksi kivoimman. Mitäköhän tääkin musta kertoo? 

Joka tapauksessa, Kööpenhamina yllätti ihastuttamalla mut kovin itseensä. Tarkemmin sanottuna, Nørrebron kaupunginosa sen teki. Kauniit asuintalot pihoineen ja puutarhoineen, rento tunnelma ja hyvä valikoima palveluita sai mut miettimään, että täällä mä voisin oikeasti ihan asuakin. Reissuhan osui vappuviikonlopulle, mutta en usko tämän oikeastaan vaikuttaneen tunnelmaan kovinkaan paljoa itse kaupungin kaduilla - ei ainakaan samalla tavalla kuin Suomessa. Kadut olivat siistissä kunnossa eikä humalaisia näkynyt missään. Vappua Nørrebrossa juhlittiin lähinnä suuressa puistossa, Fælledparkenissa, jossa sielläkin pääpaino tuntui olevan vasemman puolen poliittisten puolueiden ja järjestöjen järjestämissä häppeningeissä. Mekin hengailimme puistossa muutaman hetken musiikkia kuunnellen, kunnes mieli teki taas karata takaisin kaupungin kaduille.

Muutaman ravintolavinkin alueelle annoin muuten edellisessä Köpis -postauksessani. Pidemmittä höpöttelyittä, kutsun sut piipahtamaan mun kuvien kautta hetkeksi Nørrebron kaduille ja puistoihin.

Niin, ja siitä ajatusleikistä - ootko tullut koskaan ajatelleeksi, kuinka moni ihminen maailmassa haaveilee asuvansa just sun kotikaupungissa? Ei siis yleisesti jossain tietyntyyppisessä paikassa, vaan just siellä, missä sä nyt. Seuraavan kerran, kun omat nurkat ahdistaa, kokeile miettiä sitä - ehkä ahdistus helpottaa edes vähän ja tunnet taas kiitollisuutta omasta kotikaupungistasi ♥

Budjetilla Kööpenhaminassa

Jos lokeroisin itseni matkailijana, sujahtaisin aika ketterästi boksiin, jossa lukee budjettimatkailija. Oli rahaa käytössä enemmän tai vähemmän, mun simppeli strategiani on aina ollut se, että mitä enemmän säästän, sitä enemmän pääsen matkustamaan. Ja toimiihan tuo ihan hyvin. Tosin pahimmat seikkailuntäyteisimmät pihtarivuodet ovat jääneet toistaiseksi taakse ja nyt työssäkäyvänä olen yrittänyt opetella hiljalleen myös sellaista ajatusmallia, että matkalla voi olla ihan kivakin välillä investoida laatuun. Silti säästeliäisyys on mulla selkärangassa. Hinta-laatusuhde on se kaikista tärkein, mutta on myös tilanteita, jolloin sitä kahisevaa vain ihan oikeasti on rajallinen määrä käytössä ja matkabudjetti määräytyy sen mukaan. Näin oli meillä pari viikkoa sitten Kööpenhaminassa, ja asetinkin itselleni haasteen: Millainen olisi budjettimatkailijan Köpis?

Koska serkkupääkaupunki Oslon hintataso jätti muhun elinikäiset traumat, päätin tutkia tarkkaan etukäteen, millainen budjetti Kööpenhaminassa olisi hintatietoiselle matkailijalle realistinen. Pärjäisikö viidelläkympillä per päivä? Tämä viiskymppinen sisältäisi siis kaiken muun paitsi jo ennalta maksetun majoituksen (50€/yö airbnb-huoneessa) ja lennot (109€/naama). Ja juu, tuskin löytyy Euroopasta sellaista kaupunkia - paitsi se Oslo - josta ei halpaa kebabia saisi, mutta jos nyt kuitenkin haluaisin jotain spessua elämääni, kun matkaan kerran lähden? Voisinko nauttia sunnuntaina hitaasta brunssista miellyttävässä ympäristössä? Ja juoda illallisella muutakin kuin vettä? 

Yllätyin iloisesti jo tutkiessani Köpiksen ravintolatarjontaa etukäteen kotona - hintaskaala on laaja ja edullisia sekä kivan näköisiä paikkojakin löytyi netistä useita. Julkisen liikenteen päivälipun hintakin oli kohtuullinen ja keväinen sää toivottavasti tarkoittaisi sitä, että ulkona voisi nauttia ilmaisista nähtävyyksistä eli puistoista, kortteleista ja kadunkulmista. Ennusteeni povasi siis jos ei nyt ihan korkeapainetta, niin ainakin myötätuulta mukavalle budjettiviikonlopulle Kööpenhaminassa. Ja hyvinhän siinä kävi - reilu satanen eli 800 kruunua riitti kivasti kahdeksi vuorokaudeksi. Laitan nyt jakoon mun vinkit budjettiviikonloppuun Köpiksessä.

Ensinnäkin, asuinalueen valinnalla voi useimmiten vaikuttaa reissukassan hupenemiseen etenkin kaupunkilomilla. Mä oon alkanut yhä useammin kyseenalaistaa sitä, onko joka reissulla fiksua majoittua juuri kaupungin keskustassa tai sen tuntumassa. Heti kun Köpiksen lennot oli ostettu, aloin tutkimaan kaupungin karttaa ja majoitustarjontaa. Koska lähes kaikki noin viidenkympin airbnb-huoneet sijaitsivat Nørrebrossa eli keskustan ulkopuolella, heitin alueen nimen hakukoneeseen ja sainkin nopeasti tietää, että mestahan on oikein hip just nyt Köpiksessä. Googlasin myös samalla julkisen liikenteen hinnat - 80 kruunua eli 10,70€ vuorokaudelta ja totesin, että Nørrebrohon me suunnataan.  Sieltä pitäisi edullisen majoituksen lisäksi löytyä edullista safkaa sekä aitoa ja nuorekasta köpisläistä meininkiä.

Mun on sinänsä helppo säästää matkoilla, koska en hirveästi viihdy museoissa tai monumenteilla - ainakaan Euroopassa. Mulle jokainen kaupunki on nähtävyys itsessään ja etenkin lyhyt pyrähdys missä vain tarkoittaa sitä, että haluan viettää aikaa siellä, missä paikallinen elämä näkyy. Tämän sanottuani nielaisen kuitenkin puolet lauseesta heti takaisin. Keräsin nimittäin ennen matkaa pienen listan itseäni kiinnostavista Kööpenhaminan ilmaisista nähtävyyksistä: Kasvitieteellinen puutarha, Christiansborgin linnan torni, Christiania sekä Nyhaven eli se kaikista kuvatuin ja turistisin alue, jossa ei onneksi tarvitsisi kuin piipahtaa. Listalle kirjasin myös Bolsjefabrikenin eli Karkkitehtaan, johon harmikseni ei kuitenkaan ehditty tutustumaan. Bolsjefabriken ei ole oikea makeistehdas, vaan riippumaton poikkitaiteellinen kulttuuritila Nørrebrossa. Siellä järjestetään näyttelyitä ja kulttuuri- sekä musatapahtumia laidasta laitaan ja sisäänpääsy on maksuton. Tämä ja kasvitieteellinen puutarha jäivät tällä kertaa tsekkaamatta.

Christiansborgin linnan torniin sen sijaan jonotimme reilun vartin - olihan pakollinen maisemakuva jostain napattava. Täytyy kyllä sanoa, että Kööpenhamina ei ole parhaimmillaan yläilmoista katseltuna. Tuskin jonottaisin torniin uudestaan, vaikka ilmainen olikin.

Christianiassa vierailu oli listassani siksi, että kaikki vaihtoehtokulttuuri vain on kiinnostavaa. Odotin upeaa katutaidetta ja letkeää meininkiä ja sain, noh, rentouttavan lepohetken laiturin nokassa sen punaisten lyhtyjen kaduiltakin tutun makean tuoksun leijaillessa ympäriinsä. Itse Christianian "keskustassa" en viihtynyt sekuntiakaan, mutta kauempana rannassa oli itse asiassa ihan kiva dallailla ja ihmetellä hassun näköisiä tönöjä ja metalliromufuusiofillareilla vastaantulevia elämäntapahippejä. Christianiassa ei muuten saa valokuvata. Sain kuitenkin napsittua muutamia kuvia juuri tuolta poukaman rannalta, tyhjiltä poluilta.

Nyhavenissa käytiin tosiaan vain pyörähtämässä. Satama-alueen terassit olivat tupaten täynnä, eivätkä kaikki kevätpäivästä nauttijat edes olleet turisteja. Silti täällä ja Strøgetin ostoskaduilla oli kovin persoonaton tunnelma mun makuun.

Kun kierrettiin keskustassa ja näillä manitsemillani nähtävyyksillä lauantaina, saatiin vapautettua sunnuntai kotikulmille Nørrebrohon ja säästettiin myös päivälipun hinta. Nørrebron tunnelmista suunnittelen omaa postausta, mutta voin jo nyt sanoa, että onpahan nastaa seutua! Valokuvauksellisia katuja ja kivoja ravintoloita sekä puistoja, joissa pääsin tekemään yhtä lempijutskistani eli vaan seuraamaan paikallisten lasten ja koirankusettajien toimintaa. Tällänen mä oon.

Myös ravitsemuspuoli oli oikea menestys. Tiiätkö, Köpiksessä voi saada brunssin paljon edullisemmin kuin Helsingissä. Sunnuntaiaamupäivänä suunnattiin ihanaa Guldbergsgadea pitkin Elmegade viiteentoista hauskan Laundromat Cafen pyykkibrunssille. Täällä brunssilautanen on sisältönsä perusteella joko likainen (pekonii ja makkaraa!) tai puhdas (hummusta ja salaattii!). Brussit kustansi 139 kruunua eli 18€ kappale ja täytti vatsan iltaan asti, suosittelen. Ja jos pidemmällä reissulla olet, niin voit pestä pyykkisi samalla keikalla - tää oli mun mielestä oikeasti hauska ja ehkä ihan toimivakin konsepti.

Samoilla kulmin sijaitsi meidän italialainen illallispaikka Quattro Fontane (Guldbergsgade 3), jonne suunnattiin pizzan himon saattelemina lauantai-iltana. Eikä minkä tahansa pizzan hei, vaan valkoisen sellaisen. Valkoinen pizza on niin paljon parempaa kuin tavallinen, en valkoista pizzaa ensimmäistä kertaa Italiassa maistettuani tiedä, miksi kukaan edes laittaa tomaattikastiketta pizzaan. Quattro Fontanesta sai ison ja herkullisen italialaisen pizzan hintaan 105 kruunua eli 14€. Ei överihalpaa, mutta lätty oli niin herkullinen, että hintakin taisi vähän menettää merkityksensä. Budjetissa kuitenkin pysyttiin kirkkaasti, ruokajuomineen.

Muuten, tämä Sankt Hans Torvin ympäristö, jossa edellä mainitsemani raflat Nørrebrossa sijaitsivat, vaikutti tosi kivalta alueelta Ravintoloita ja kahviloita on vieri vieressä kauniilla pikkukaduilla. Johonkin näille main majoittuisin, jos saisin nyt päättää.

Ehdottomasti hintalaatusuhteeltaan paras ruokapaikka löytyi kuitenkin tällä kertaa ihan keskustasta - ja aivan sattumalta. Kun lauantaiaamu venähti tapansa mukaan aamupäiväksi ja tilanne oli se, että aamiaista olisi saatava ja nopeasti, kiinnittyi mun katse kylttiin kreikkalaisen Ellas -ravintolan (Fiolstræde 21) seinässä: Frokost 12-16 68kr. Olin niin nälkäinen, ettei pieneen mieleeni juolahtanut kellonajan olevan aika hassu aamiaiselle. Ehkä joku kreikkalainen tapa? Vasta jälkeenpäin muistin opasajoiltani hauskan kömmähdyksen, joka tapahtui lähes jokaisessa tanskalaiskollegan pitämässä skandinaavisessa tervetulotilaisuudessa - frokost tarkoittaa tanskaksi lounasta, ei brekua. Tässä vaiheessa mulla oli kuitenkin jo napa äärillään kreikkalaisista herkuista (siis hintaan 68 kruunua/9€!) ja aivan yhdentekevää, millä nimellä tätä viininlehtikääryleitä, tsatsikia, fetaa, lihapullia, tuoreita salaatteja ja vastaleivottua leipää sisältävää buffaa kutsutaan. Tämä ravintola ei kyllä ollut sieltä nuorekkaimmasta päästä, mutta iloisten eläkeikäisten naurua oli kiva kuunnella herkuttelun lomassa.

Muita korvamerkittyjä, mutta käymättä jääneitä edullisia ravintoloita olivat aamiaispaikat Paludan's bog & Café sekä Dalle Valle -ketju, joista molemmista olisi saanut brunssin alle sadalla kruunulla. Peru/Meksiko -fuusioruokaa tarjoavaa Llamaa olin alun perin kaavaillut illallispaikaksi, mutta keskustaan matkaaminen iltasella ei enää houkuttanutkaan. Nørrebrossa oli niin valtavan hyvä ravintolatarjonta! Toisaalta myös tästä söpönnäköisestä kahvilasta Christianhavissa olisi saanut brunssilautasen alle seitsemänkympin.

Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu hassulta, että pelkäsin niin kovasti Kööpenhaminan olevan liian kallis nautittavaksi. Tosin, onhan se elinkustannusindeksiltään heti Oslon jälkeen kahdeksanneksi kallein Euroopan kaupungeista. Edellä listassa ovat vain Lontoo ja sveitsiläisiä kaupunkeja. Mutta taaskaan, kaikki ei ole niin mustavalkoista kuin tilastot esittävät, eikä viisikymppiä Köpiksessä ollutkaan ihan niin pikkuraha, kuin esimerkiksi juuri Oslossa muutama vuosi takaperin. Rahaa jäi jopa (omiin) tuliaisiin: Ostin todella päheet plehat neljälläkymmenellä kruunulla keskustan kolmikerroksisesta ja ah, niin pastellinsävyisesti Tigeristä. Budjetissani oli siis lopulta ilmaa reilut viisi euroa!

Mä itse asiassa ihastuin Kööpenhaminaan niin kovasti, että haaveilen jo uudesta viikonlopusta kaupungissa. Pitäiskö ensi kerralla käydä nappaamassa kuva myös tanskalaisille niin rakkaasta Pieni merenneito -patsaasta?