keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Vähän persoonallisempi tapa yöpyä Tukholmassa

Matkoillani majoitun milloin missäkin - tilanteesta riippuen kelpuutan niin petipaikan hostellissa kuin tasokkaammankin majoituksen budjetin venyessä tai matkaseuran velvoittaessa. Olisi kuitenkin kiva, jos majapaikassa olisi jokin juju.  Käytän paljon esimerkiksi airbnb:tä, koska paikallisessa kodissa majoittuminen on kuin oikotie ohi kanssaturistien syvemmälle kohteen saloihin. Oikeita koteja on myös helpompi fiilistellä. Ylipäätänsä juuri se oikea tunnelma on mulle reissatessa tärkeää, on kyse sitten kaupungista, ravintolasta tai yösijasta. Kun matkasta muistaa vuosienkin jälkeen paikan, jossa yöpyi, osui valinta nappiin.

Tukholma on juuri sellainen kohde, jossa olisi kiva saada matkalle vähän lisäarvoa vaikka juuri mielenkiintoisen majoitusvalinnan avulla. Punnitessamme majoitustarpeitamme Tukholman visiitille törmäsimme netin ihmeellisessä maailmassa hauskankuuloiseen vaihtoehtoon, nimittäin laivahotelliin. Koska mukana matkalla oli myös ensimmäistä kertaa Euroopassa vieraileva mieheni perhe, innostuin entistä enemmän ideasta. En tietenkään aliarvioi appivanhempieni elämänkokemusta, mutta odotin heidän kyllä edes vähän hihkaisevan riemusta, kun taksi pysähtyi Söderin rantaan laivan edustalle. Yllätys, me nukutaan tässä söpössä laivassa, eiks oo kivaa? Syvä hiljaisuus. Hyvä yritys kuitenkin.




Hotellimme oli nimeltään LogInn Hotel. Olen aikaisemmin yöpynyt jokilaivassa Amsterdamissa, ja silloin oma huoneemme oli todella nafti. Tämänkään paatin kahden hengen huoneemme ei ollut koolla pilattu, mutta tilavahko kylppäri oli iloinen yllätys. Huoneessa oli aluksi aika kylmä, mutta saimme respasta lämpöpatterin lainaan. Aamuyöllä sitten herättiin hikisenä... Kerrossänkymeininki ei kuulu omiin suosikkeihini, koska en vain yksinkertaisesti nuku kunnolla yläsängyssä. Onneksi mun mies nukkuu vaikka seisaalteen, joten tällä kertaa alapeti oli varmasti mun. Huoneen pyöreästä pikkuikkunasta oli hauska tarkkailla vesirajaa ja muutama joutsenkin lipui aamusella ikkunan editse.


Aamiaisbuffa täällä oli ihan peruskamaa, mikä sopii allekirjoittaneelle paremmin kuin hyvin - extreme-aamiaisihmisenä valitsen lähes poikkeuksetta lautaselleni sämpylää juustolla ja kurkulla sekä luonnonjogurttia mieluusti jollain tilpehöörillä tuunattuna, ja näitähän löytyy useimmista Euroopan aamisbuffista aika vakiona. Omasta aamiaislautasmallistani jäi puuttumaan vain hedelmät, olisipa ollut edes sitä semiällöä tölkkihedelmäsalaattia :) Asiakaspalvelu oli muuten nokkelaa ja suoraviivaista: Kun paahtoleipä kymmenen kieppeillä loppui kesken, antoi respan tyttö miehelleni loogisen selityksen: TE SYÖTTE NIIN PALJON! Jep...



Tunnelma hotellissa oli kotoisa ja välitön. Hotellin baarista löytyi lautapelejä, ja jotenkin pienet tilat (ja kylmä ulkoilma) loivat sen lämpöisen fiiliksen, joka usein isoissa hotelleissa jää puuttumaan. Pienet huoneetkin saattavat "ajaa" asukkaat helpommin yhteisiin tiloihin, mistä syntyy kiva reissaajien kupla. Myös sijainti on oikein mainio, jos ei nyt ihan keskustassa välttämättä halua asua. Laivarannasta lähtee polku ylös Söderin kukkuloille, joilta on kauniit maisemat keskustaan ja Vanhaankaupunkiin. Södermalm on muutenkin kivaa, eläväistä ja ymmärtääkseni trendikästäkin aluetta. Laivalta lähimmälle metropysäkille käveli viisi minuuttia, ja Vanhakaupunki on toisaalta aivan inhimillisen kävelymatkan eli Centralbron ylityksen päässä.

Kaiken kaikkiaan hotellilaiva oli tälle reissulle onnistunut valinta, kun lyhyellä visiitillä matkatavaraakin oli niin vähän, ettei huoneen pienuus haitannut. Seuraavalla Tukholman matkalla käännän kyllä kuitenkin ehkä katseeni taas airbnb:n suuntaan - joku ihana pieni huone parvekkeella kesäisessä Södermalmissa olisi aika jees.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti